Get Adobe Flash player
Home Artistit Yölintu

Yölintu - Baddingin jalanjäljissä

Artikkelin indeksi
Yölintu
Iso lemmen pala " single"
Pimeästä valoon
Nyt ja aina
Kaikki sivut

 

Yölintu tulkitsee tulevalla levyllään Baddingia

Yölinnun toukokuussa ilmestyvän albumin ensimmäinen single "Iso lemmenpala" jaetaan radioasemille. Single julkaistaan myös digitaalisesti keskiviikkona 18.4.Tulevalle levylle lintumiehitys on äänittänyt omia versioitaan Rauli Badding Somerjoen levyttämistä kappaleista."Iso lemmenpala...Baddingin jalanjäljissä"- pitkäsoitto tulee sisältämään 14 kappaletta tuttua, mutta myös vähemmän tunnetuksi jäänyttä materiaalia.

Alkukipinä Badding-biisien purkittamiseen lähti, kun Simo esiintyi TV2:n Haaveiden ilta-ohjelmassa ja tulkitsi siellä miehen tuotantoa.Yölinnun keikkarepertuaariin on myös kuulunut jo vuosien ajan useampi Somerjoen kappale sekä hänen vaikutuksensa bändin soittajiin ja musiikkiin on kiistaton.Näin ollen oli täysin luontevaa julkaista levy, jossa Yölintu kunnioittaa legendan tuotantoa.

"Syy levyttämiseen oli Baddingin musiikin tunnelma, koko biisien kirjo ja tietysti mahtavat tulkinnat. Hienot laulut ovat suurilta osin jääneet elämään ja eivät soittamalla kulu. Rauli ei vaan laulajana, säveltäjänä, sanoittajana ollut muuta kuin mahtava, mutta käsittääkseni persoonana aikalailla maanläheinen. Sitä ehkä itsekin varsin maanläheisenä ihmisenä arvostan suuresti. Miehen veroisiin tulkintoihin ei kukaan tietenkään pysty, mutta jokaisessa meissä elää pieni "Badding", joten tehdään parhaamme.", tarinoi solisti Simo Silmu.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:Timo Niemi / Tornado Promotions
0400-487 715, tornado.promotions@saunalahti.fi
Kuvia ym infoa: www.yölintu.fi
Myynti ja jakelu: Suomen Musiikkipiste Oy
Levy-yhtiö: Allstar Music Oy

 



Viimeksi päivitetty (18.05.2011 06:16)